tiistai 21. helmikuuta 2012

Lastentanssia norjalaisittain ja lumikuvia ja vähän muuta

Me ollaan Selman kans alotettu lastentanssi kurssilla ja ollaan tanssittu nyt 4 kertaa maanantaisin Swing kerhon tiloissa kaupungilla. Tanssiryhmässä on mukana noin 20 lasta  ikähaitarilla 2-3 vuotta ja lisäksi vähintään 1 aikuinen lapsen kanssa. Kurssin vetäjiä on kaksi ja kurssi kestää 10 viikkoa, hinta 700kr. 
Ilmoitin meidät kurssille, etta päästään vähän irti arjesta ja tekemään jotain kivaa ihan kaksistaan Selman kanssa. Ennen pääsiäistä meillä on tanssiesitys ryhmän kanssa :) Kivaa on ollut, ja vaikka norjalaiset lasten laulut on mulle aika hakusessa niin rytmiiin ollaan päästy ja eilen latailin jo uusia lauluja Youtubessa ja Spotifyssä että päästään kotonakin kuivaharjoittelemaan uusia rytmejä. Selma on innoissaan ja laulut raikaa myös auton takapenkillä entistä kovempaa, uusimpana hittinä Kaptein Sabeltann ja Hoppesangen.

Tanssirekvisiittaa    



Päivät menee muuten todella nopsaan. Laitoin itselleni tavoitteeksi päivittää blogia kerran viikossa, mutta ennenkuin tajusin oli viikko jo mennyt... 


Ada ihanuus on alkanut nukkumaan jo 6 tuntia yhteen pötköön, mahtavaa kun saa nukkua! Ja lattialla liikutaan kovaa vauhtia kierien, isosisko ja sen menot on mukavinta katseltavaa ja ääntäkin pääsee aika lailla. 
Meillä isompi asunto on haaveissa ykkösenä. Sen puolesta kevättä odotellessa.


Talvi tuli kuin tilauksesta laskiaismäkeen, ja  pitkän lumettoman kauden jälkeen päästiin vihdoin pulkkamäkeen, jee! Käytiin testaamassa tammikuussa lahjaksi saama tyyny liukuri ja hyvin luisti!





Muutama tänään otettu lumikuva kotona, oltiin vähän niinkuin lumimotissa, vaunujen kanssa ei päästy liikkelle.
 
Pihapuu lumipuvussa
Innokas pikku apulainen lapion varressa
 

 Lunta tuli tupruttaen ja aurinkokin näyttäytyi.

3 kommenttia: