lauantai 9. kesäkuuta 2012

Meillä kontataan! :) aika vierii...

Luulin että viikot menee vauhdilla, mutta erehdyin, kuukaudet vierii sitäkin nopeammin. Kun miettii taaksepäin vaikka vain viimeset 3 kk on tapahtunut kaikenlaista. Sitä silti monesti aattelee että arki on samanlaista pakerrusta ja rutiinia päivästä toiseen, mutta eipäs silti...

Aattelin että kirjaan tähän tähän muutamia kohokohtia ja liitän mukaan kuvia. Olihan mulla haaveissa keretä kirjottaa niitä hyvän mielen tuulen tuojiakin mutta sinäkin iltana kun aioin kirjoittaa, tapahtui kai jotain muuta paljon jännittävämpää :)

No ensimmäiseksi tulee mieleen että meidän pienin kultamuru alkoi konttaaman tällä viikolla, Ada täytti siis 8 kk alkuviikosta ja päätti että nyt riittää ryömiminen -konttaamalla on kivempi mennä. Muuten kiipeily on yksi suosikkilajeista tällä hetkellä, ikkunanlaudoille yms. on päästävä. :) Ja äiti jos häipyy näkyvistä niin huuto alkaa samantien. "Âäätä!" Muita sanoja tuon ja pärryyttelyn ja pärskyttelyn lisäksi ovat "papapapa" ja "täätätätä". Ja hampaita on suussa tällä hetkellä 1 ja puoli, sitä tosita tehdään kovaa vauhtia ja kuumeen ja yöheräilyjen kanssa. No on sitten parempi sämpylääkin syödä kun on kaksi hammasta alhaalla. Muuta ruokia on maisteltu ja turska peruna-porkkana höyste on yksi suosikeista, njam.



Alotin pari viikkoa sitten työt, yötyöt. Vähän haikeilla mielin mietin että tässäkö tämä mammaloma nyt sitten on ja työt kutsuu... olikohan tämä sitten viimeinen  mammalomani??? Toisaalta ihan mukava päästä taas työjuttujen pariin ja nähdä kivoja kollegoita :)Niin ja vapaapäivät tuntuu tuplasti mukavimmilta kun on töissä. Yövuoroja en oo aikonu kovin kauaa tehdä, nähtäväksi jää mitä muuta keksin :) Päivävuoroja on samassa paikassa jo tarjottu, mutta ainakin tämä kesä ja lomat mennään yötuurissa :)etuutena on ne ylipitkät ja ihanat vapaat.


Me kerettiin anoppilan porukan kanssa lomareissulle Kreetalle ennen mun töiden alkua. Ja loma oli kyllä ihana. Selma innostui toden teolla polskuttelemaan välimeressä. Viikko meni vain aivan liian nopeasti. Mutta mutta, uutta lomaa jo suunnitellaan..

Âitienpäivänä syötiin mieheni tekemää kakkua heti aamusta.






Vietettiinhän me Norjan kansallispäivää søttende maitakin 17.5. Ilmat oli tällä kertaa suotuisat. Selma söi elämänsä eka kertaa hattaraa ja heitti sen ensin menemään kun siinä oli ilmeisesti niin ihmeellinen koostumus :)



Kesälomilla lähdetään mummolaan, Selma jo kovasti kyselee milloin mennään. Kerroin että sitten kun tulee kesä ja lumet sulaa, niin nyt Selma ois jo sitten kovasti menossa. Lumet suli kuin sulikin pari viikkoa sitten ja takapihan sireenipensas jo vihertää. Ja lähimetsässä on kiva kiipeillä ja leikkiä.
Täältä tullaan kesä!



lauantai 25. helmikuuta 2012

Meillä ryömitään!

 Uusia taitoja. Istuimme Selman kanssa katsomassa norjalaista lastenohjelmaa Fantorangia, Ada leikki lattialla Lamaze kärpäsen kanssa. Yks kaks yllättäen huomasin että pikkuinen oli ryöminyt noin 2 metriä pöydän alle äidin tossuja maistamaan, voi sitä onnen tunnetta, sekä Adalla että minulla :) Muutama päivä kuuluikin tuskaisia parkaisuja kun liikkelle ei päässyt vaikka mieli olisi tehnyt. No nyt mennään! Uskomattoman nopeaa pienen ihmisen kehitys. Ja äidin sydän on sykkyrällä :)

Ada 4,5 kk







Meillä kävi tänään myöhäinen joulumuori ja toi  tullessaan näitä:





Kiitos Hannalle ja sen siskolle Lyngeniin :) Tulkaapas toistekkin niin saadaan kunnon suomi kielikylpyjä taas, sitä tarvitaan. Selma puhuu tällä hetkellä enimmäkseen norjaksi, vaikka yritän kovasti suomea höpöttää. Niin ja espanjan kieltäkin tänään kuultiin. Ihania nämä kielisekamelskat!

Unilauluista ehdoton suosikki suomilaulu on Selmalla tällä hetkellä Unihiekkaa.
"Nukkumatti nukkumatti lasten, illoin kulkee heittää unihiekkaa...."

Fantorangen

tiistai 21. helmikuuta 2012

Lastentanssia norjalaisittain ja lumikuvia ja vähän muuta

Me ollaan Selman kans alotettu lastentanssi kurssilla ja ollaan tanssittu nyt 4 kertaa maanantaisin Swing kerhon tiloissa kaupungilla. Tanssiryhmässä on mukana noin 20 lasta  ikähaitarilla 2-3 vuotta ja lisäksi vähintään 1 aikuinen lapsen kanssa. Kurssin vetäjiä on kaksi ja kurssi kestää 10 viikkoa, hinta 700kr. 
Ilmoitin meidät kurssille, etta päästään vähän irti arjesta ja tekemään jotain kivaa ihan kaksistaan Selman kanssa. Ennen pääsiäistä meillä on tanssiesitys ryhmän kanssa :) Kivaa on ollut, ja vaikka norjalaiset lasten laulut on mulle aika hakusessa niin rytmiiin ollaan päästy ja eilen latailin jo uusia lauluja Youtubessa ja Spotifyssä että päästään kotonakin kuivaharjoittelemaan uusia rytmejä. Selma on innoissaan ja laulut raikaa myös auton takapenkillä entistä kovempaa, uusimpana hittinä Kaptein Sabeltann ja Hoppesangen.

Tanssirekvisiittaa    



Päivät menee muuten todella nopsaan. Laitoin itselleni tavoitteeksi päivittää blogia kerran viikossa, mutta ennenkuin tajusin oli viikko jo mennyt... 


Ada ihanuus on alkanut nukkumaan jo 6 tuntia yhteen pötköön, mahtavaa kun saa nukkua! Ja lattialla liikutaan kovaa vauhtia kierien, isosisko ja sen menot on mukavinta katseltavaa ja ääntäkin pääsee aika lailla. 
Meillä isompi asunto on haaveissa ykkösenä. Sen puolesta kevättä odotellessa.


Talvi tuli kuin tilauksesta laskiaismäkeen, ja  pitkän lumettoman kauden jälkeen päästiin vihdoin pulkkamäkeen, jee! Käytiin testaamassa tammikuussa lahjaksi saama tyyny liukuri ja hyvin luisti!





Muutama tänään otettu lumikuva kotona, oltiin vähän niinkuin lumimotissa, vaunujen kanssa ei päästy liikkelle.
 
Pihapuu lumipuvussa
Innokas pikku apulainen lapion varressa
 

 Lunta tuli tupruttaen ja aurinkokin näyttäytyi.

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Sairaspäivän aktivitettejä ja lumitilanne.

Meillä on pikkupotilas jo toista päivää kotona. Harmittaa kun ei pääse ulos leikkimään. No sisällä leikittiin kampaamoa, Selmasta oli ihanaa kun joku laittoi hiuksia. Pampulat saivat olla päässä kokonaisen 3 minuuttia, tuloksena pienet kiharat.

Adan kanssa vaunuteltiin ihanassa auringonpaisteessa 4,5kk neuvola käynnille. Normaali paino ja pituuskäyrillä mennään. Puurot ja hedelmäsoseet aloitettiin noin viikko sitten ja hyvin maistuu. 

Pikkusiskoa naurattaa isosiskon aamukampaus ja takkutukka.


 Tämä kuva kaksi päivää sitten keittiön ikkunasta, lumitilanne ok.


 
Tässä ollaan läheisellä lahdella 4 päivää sitten, lumitilanne huono.




Tässä normaali lumitilanne tähän aikaan vuodesta Tromsassa. Kuva 2 vuotta sitten edellisen kotimme kevyenliikenteen väylältä.

Ja kun sitä lunta lopulta tulee kunnolla, ehkä joskus maaliskuusa, niin tromssalaisilla ainakin on tapana alkaa lapioida sitä pois näkyvistä, jotta kevät tulisi nopeammin :)

Kevättä odotellessa...

perjantai 10. helmikuuta 2012

Kuvamuistoja Tromssasta kesällä 2011

Viime kesä oli Tromssassa aurinkoinen ja teimme monta kivaa retkeä lähimaastoon, Selma oli reissussa mukana ja innoissaan, minä en meinannut maha-asukin kanssa pysyä enää perässä :)

torstai 9. helmikuuta 2012

Haaveita

Vastaani tuli ensimmäinen haaste blogi-historiassani, julkinen sellainen. Siis pitäsi nimetä 5 asiaa ja 5 tavaraa josta haaveilen:

no ensin ne asiat enempiä miettimättä:
1. Muutosta omaan kotiin
2. Ihanasta pihasta omassa kodissa
3. Rantasaunasta mökille
4. Valokuvauskurssista
5. Kunnon talvikelistä, jotta pääsis lasten kanssa pulkkamäkeen ja hiihtämään

ja ne asiat juuri nyt:
1. Oma koti
2. Askartelu huone
3. Ompelukone
4. Baby-sitteri
5. Varrellinen rikka imuri

Norjalaiset ristiäiset

Pyynnöstä postaus ristiäisistä, joita me siis perheen voimalla vietimme tammikuun lopussa täällä Tromssassa. Olimme valinneet viikonlopun tammikuulle, jotta ilmat olisi ehkä vähän lauhemmat ja päivät jo pidemmät, meille kun oli tulossa ristiäisvieraita Suomesta autolla, muut kulkuyhteydet Suomesta Tromssaan talvi-aikaan ovat olemattomia. Olimme myös miettineet ristiäisten järjestämistä Suomeen, niinkuin esikoisemme kohdalla tehtiin, mutta juuri tämän talvisen ajankohdan vuoksi päädyimme pitämään juhlat täällä "kotona". Kuopuksemme on syntynyt lokakuun 5. päivä ja oli siis tuona tammikuisena sunnuntaina jo melkein 4kk. Varasimme kirkon ja ja kirjasimme päivämäärän kalenteriin joulukuun alkupuolella. Norjassa on tapana kastaa usemapi lapsi kerralla, siis saman jumalanpalveluksen yhteydessä. Tromssan monista kirkoista Elverhøyn vanha puukirkko on yksi suosituimmista ja siksi varauksessa piti olla suht ajoissa. Ristiäis sunnuntaina aamu oli ihanan kirkas ja Elverhøyn kirkossa oli meidän lisäksi 3 muuta lasta kastettavana. Kaste oli jumalanpalveluksen alussa ja me olimme ensimmäisenä aakkosjärjestyksessä kastemaljan ympärillä, kummit ja perhe saivat olla siellä edessä mukana. Kastetoimituksen jälkeen pappi otti vaavimme syliinsä, lausui nimen uudelleen ja kohotti vauvan yläilmoihin ja toivotti uuden tulokkaan tervetulleeksi seurakuntaan. Tuo on ilmeisesti aika uusi tapa... Mutta hienosti se meni vaikka vaavimme pitikin oman konsertin koko kasteen ajan... :) Lopulta pikkuista jo hymyilytti koko homma, laitoimme alun huutokonsertin kellonajan ja väsymyksen piikkiin.
Suomessa olen tottunut siihen että vauvan nimi pidetään "salassa" ristiäisiin asti, täällä sitä kysytään jo heti syntymän jälkeen ja puolitutut ja tuntemattomatkin kyselee vauvan niemeä. Me halusimme vauvallemme nimen, joka sopii sekä suomalaiseen että norjalaiseen suuhun, ja lisäksi vauvan näköisen nimen ja vanhan nimen joka kulkee molempien puolella suvussa.

                                           Ada Eliisa Katariina

Ristiäisten jälkeen juhlistimme päivää anoppilassa jossa on hyvin tilaa useammallekkin juhlijalle. Tarjoilusta vastasi myös anoppini joka oli tehnyt poronkäristystä toivomuksestamme sekä jälkkäriksi norjalaiseen tapaan ihania kakkuja ja kahvit. Pâivä oli onnistunut ja juhlan päähenkilökin jaksoi jokelella.